Ensimmäisenä palasivat saniaiset
Elokuvantekijä Marko Röhr halusi suojella lapsuutensa maiseman Puulavedellä. Saaren luonto ei kuitenkaan ollut enää alkuperäisessä tilassaan. Viime vuonna Röhr päätti, että se pitäisi ennallistaa.
Teksti Lotta Närhi, kuvat ja video Aino Huotari
Metsä näyttää siltä kuin siellä olisi riehunut vuosisadan myrsky.
Joka paikassa lojuu kaatuneita puita. Niitä on vierekkäin, päällekkäin, toistensa suuntaisesti ja ristikkäin, ja niiden kuolleet oksat sojottavat joka suuntaan.
Puulaveden järvimaisemassa tuulee, ja ilmassa tuntuu alkusyksyn raikkaus, mutta saaren suojaisella puolella sitä ei juuri huomaa. Kuivat risut rasahtelevat askeleen alla. Maata peittää pehmenneiden lehtien ruskea vaippa.
Jos metsän läpi kävelisi ajatuksiinsa uppoutuneena, voisi hyvinkin jäädä siihen uskoon, että sotku on myrskyn tekosia. Mutta kun pysähtyy katsomaan tarkemmin, alkaa huomata asioita.
Kaatuneilla rungoilla pilkottaa keltaoransseja nauhoja.
Kannoissa näkyy moottorisahan sileä jälki.
Ennallistamisen myötä metsään syntyi uutta tilaa.
”Just eilen meinas tulla pillitys. Ja tulikin”, sanoo Marko Röhr.
”Pillityksellä” ei tosin ollut mitään tekemistä Puulavedellä sijaitsevan metsän kanssa.
Edellispäivänä uutisissa kerrottiin, että metsäyhtiö Stora Enso oli vastikään hakannut puuta Suomen eteläisimmässä kuukkelimetsässä Savonlinnassa. Samaisessa metsässä kuvattiin reilu kymmenen vuotta sitten Metsän tarina -luontoelokuvaa. Se oli ensimmäinen osa suositussa luontotrilogiassa, jonka elokuvia Röhr on ohjannut ja tuottanut.
”Jumankauta! Me ollaan viistoist vuotta tehty töitä sen eteen, et saadaan siihen kansallispuistostatusta tai suojelua. Ja nyt ne hakkas sen, ahneuksissaan.”
Tosiaan. Marko Röhr on paitsi tunnettu elokuvantekijä myös luonnonsuojelija.
Näillä asioilla taas on hyvinkin paljon tekemistä Puulan kanssa.
Röhr on lapsesta saakka viettänyt kesälomansa täällä viidentoista hehtaarin kokoisella saarella, jonka hänen isänsä omisti parin kaverinsa kanssa. Röhr oli yhdeksän, kun hän snorklasi kirkasvetisessä Puulassa ensimmäistä kertaa.
”Siinä oli joku vesikasvi, ja kala ui, ja uppotukki. Naks. Tajusin, että tää vedenalainen maailma, siellä on elämää, siellä on ihan kaikkee.”
Röhr hurahti. Hän kiinnostui luonnosta koulussa, alkoi myöhemmin tehdä siitä elokuvia ja perusti vielä oman tuotantoyhtiönkin, jotta pääsisi tekemään vedenalaisia dokumentteja. Myöhemmin mukaan tuli myös tuottaja Ilkka Matila. Uransa varrella Röhr on hytissyt Kilpisjärven pakkasissa ja katsonut silmästä silmään Hudsoninlahden maitovalaita. Biologiafriikki, hän itseään kuvailee.
”Kyl se on niinku mikä tahansa rakkaus, että et sä nyt oikeen voi sitä ite päättää.”
Vaikka elokuvat vievät Röhriä jatkuvasti hienoihin luontopaikkoihin, joita harva pääsee koskaan näkemään, hän palaa Puulalle aina kun voi. Alue on säilynyt suhteellisen erämaisena, ja Röhr on sukeltanut mökkisaaren edustalla katkeamatta joka vuosi lapsuudestaan saakka. Yhdeksänvuotiaan ihastus muita luontokappaleita kohtaan ei ole kadonnut mihinkään.
Elokuvaohjaaja Marko Röhr tunnetaan luontotrilogiasta, johon kuuluvat elokuvat Metsän tarina, Järven tarina ja Tunturin tarina.
Kuuntele, miksi Marko Röhr päätti ennallistaa osan metsästään.
Kun Röhrin mökiltä lähtee kiertämään saarta, saa ensin kulkea harvennetusta sekametsästä karuun ja kallioiseen männikköön. Puiden takana kimaltelee Puula. Sitten tulee suuri haapalehto, jossa kasvaa Röhrin mukaan lähes tuhat haapaa.
Lajisto on rikasta. On monimuotoinen jäkäläesiintymä, teerien pesintäpaikka ja pystylahoja koivuja, joissa on jälkiä hömötiaisen pesinnästä. Saaren kallioisella huipulla kasvavien pikkumäntyjen ikä lähentelee 180 vuotta, ja mökkipihassa kasvaa yli kymmenmetrinen kataja, joka saattaa hyvinkin olla yksi Suomen suurimmista.
Aikuisiällä Röhr sisaruksineen lunasti isänsä omistusosuuden saaresta. Myöhemmin Röhr osti isän kaverilta lähestulkoon kaikki saaren muutkin osat, yhteensä yhdeksän hehtaaria. Syy: hän halusi suojella ne.
Suojelun tarkoituksena oli, että saaren alkuperäinen luonto saisi säilyä. Se on tietysti ennen kaikkea luontoteko. Kun ihminen muokkaa ympäristöä vähän joka paikassa, elinympäristöt alkavat muuttua monille lajeille sopimattomiksi, ja silloin näiden lajien säilymisen kannalta on erityisen tärkeää, että ympäristö säilyy luonnontilaisena edes jossain.
Röhrin kohdalla suojeluun liittyy myös jotain hyvin henkilökohtaista. Saariluonnon alkuperäisyys tuntuu yhdistyvän Röhrin lapsuuteen ja niihin ensimmäisiin luontokokemuksiin, jotka ovat oikeastaan määrittäneet koko hänen elämän suunnan.
On tärkeää, että paikat pysyvät sellaisina kuin ne silloin olivat — tai vielä parempaa, sellaisina kuin ne olivat alunperin.
Röhr päätti perustaa saarelle yksityisen suojelualueen. Yksi asia kuitenkin vaivasi häntä: saari ei ollut kaikilta osin alkuperäisessä tilassaan. Sinne oli nimittäin joskus jatkosotien tienoilla istutettu puolentoista hehtaarin kokoinen kuusikko. Ilmeisesti paikalla oli sitä ennen ollut niitty, ja sitä ennen lehtometsä. Historian saatossa Suomen lehtoja on raivattu paljon viljelymaaksi ja istutettu talouskuusikoiksi niiden ravinteikkaan maaperän vuoksi, ja nykyään lehdot ovat yksi Suomen uhanalaisimmista luontotyypeistä.
Metsä pyrittäisiin palauttamaan tilaan, jossa se ilman ihmisen vaikutusta olisi.
Röhr muistaa istutuskuusikon nuoruudestaan. Vielä 70-luvulla siellä oli enemmän monimuotoisuutta, mutta viimeisen parinkymmenen vuoden aikana kuusi oli ottanut kokonaan vallan. Se oli tehnyt metsästä varjoisan kasvupaikan, ja samalla kuusen happamat neulaset olivat alkaneet happamoittaa ja tukkia maata. Olosuhteissa pärjäsivät lähinnä kuusen omat taimet. Aluskasvillisuuttakaan ei juuri enää ollut.
Pitkään Röhr mietti, mitä kuusikolle pitäisi tehdä.
”Sen nyt jo tajus ilman koulutustakin, että tää ei oo balanssissa. Mä siel varmaan monta kymmentä kertaa kävin ja mietin, et kyl tähän tarvitaan joku ammatti-ihminen.”
Reilu vuosi sitten Röhr otti yhteyttä paikalliseen Ely-keskukseen. Kaksi asiantuntijaa kävi saarella useamman kerran inventoimassa luontoa. He katsoivat ilmakuvia, laskivat puiden määriä ja kokoja sekä kartoittivat aluskasvillisuutta, jäkäliä ja sammalia.
Lopputuloksena oli ennallistamissuunnitelma. Sen avulla kuusen ”ylipainoa” metsässä vähennettäisiin ja lehtokasveille tehtäisiin tilaa. Metsä pyrittäisiin palauttamaan tilaan, jossa se ilman ihmisen vaikutusta olisi. Ennallistamistoimiin olisi kyllä voinut saada rahoitusta valtion Helmi-elinympäristöohjelmasta, mutta Röhr ei jaksanut odotella, vaan soitti paikalliselle metsurille.
-
![Henkilö ajaa venettä aurinkoisessa järvimaisemassa.]()
Marko Röhrin metsä sijaitsee saaressa Puulalla. Puula kuuluu Kymijoen vesistöön ja se on Suomen 13. suurin järvi.
-
![Juttu Marko Röhrin suojelupäätöksestä paikallislehti Hirvensalmelaisen etusivulla.]()
Röhr on puhunut metsien käytöstä ja suojelusta useaan otteeseen julkisuudessa.
-
![Lehdossa kasvaa paljon haapoja.]()
Saaren metsissä kasvaa runsaasti haapoja ja koivuja.
-
![Metsässä kasvavan lehmuksen lehtiä.]()
Röhr on pohtinut saarella kasvavien lehmusten alkuperää. Usein runsasravinteisessa maaperässä viihtyvä lehmus kasvaa saarella vaatimattomammissakin olosuhteissa, kuten kivikoissa.
-
![Henkilö kurottautuu kohti koivupökkelöä, jossa on merkkejä hömötiaisen pesäkoloista.]()
Koivupökkelö on paikkauskolliselle hömötiaisille mieleinen pesäpaikka, ja sellaisia saarelta löytyy Röhrin mukaan vuosikymmeniksi eteenpäin. Sopivat pesäpuut ovat hömötiaiselle tärkeitä, sillä lintu haluaa kovertaa kolonsa itse.
-
![Ennallistaminen imitoi myrskytuhoja.]()
Ennallistamista tehtiin Röhrin metsässä myrskytuhoja imitoiden. Osa kaadetuista kuusista korjattiin pois metsästä, mutta muita puita jätettiin runsaasti maahan lahoamaan. Kokonaisuudessaan saaresta ennallistettiin puolentoista hehtaarin kokoinen kuusikko, kaikki muu sai jäädä ennalleen.
-
![Kaadetun kuusen rungossa on merkkejä puun polttamisesta.]()
Ennallistamisen yhteydessä osaa puista yritettiin myös polttaa, mutta se osoittautui yllättävän vaikeaksi.
-
![Ennallistetussa metsässä kasvaa valon lisäännyttyä saniaisia.]()
Kun valo metsässä lisääntyi, maahan alkoi ilmestyä saniaisia.
-
![Poikkisahattuja kuusia pinossa.]()
Metsästä kaadettuja kuusia on pinottu mökin pihalle. Kuuset on tarkoitus käyttää mökillä polttopuuna.
”Mä en ois teitä tuolta nähny, ettekä te mua”, Röhr sanoo.
Hän seisoo kuusikossa korkeintaan parinkymmenen metrin päässä. Vielä vuosi sitten tässä oli tiheä peikkometsä, mutta nyt parinkymmenen metrin matkalle mahtuu viisi kantoa.
”Se metsuri ei ollu koskaan tehny ennallistamista, kaulauksia ja muita. Mutta ei siihen menny ammattiäijällä ku kaks minuuttia, ja homma oli selvä.”
Metsuri, Röhr ja pari apukaveria kaatoivat kuusikosta yhdessä melkein 200 kuusta. Työ tehtiin pääosin helmikuussa paksujen hankien aikaan ja kokonaan moottorisahalla, jotta metsämaahan ei jäisi jälkiä.
Yleensä metsurin on pyrittävä kaatamaan puut niin, että ne eivät osu muihin puihin. Nyt oli päinvastoin. Kuusten nimenomaan haluttiin kaatuvan muiden puiden päälle, jotta kuuset jäisivät konkeloiksi niiden kannatukseen, tai jotta kuuset vähintäänkin vahingoittaisivat muiden puiden runkoja matkallaan maahan. Pintavauriot houkuttelisivat erilaisia hyönteisiä ja kääpiä.
Kaadetuista kuusista isoimmat jätettiin metsään lahopuulla elävien lajien elinympäristöiksi, loput raahattiin jäälle lihasvoimin ja moottorikelkan reessä hinaten. Sieltä valtaosa rungoista sitten vietiin polttopuuksi Röhrin ja naapureiden mökeille, mutta osa kuljetettiin mantereelle saakka.
”Kyl kylillä on puhuttu. Että nyt se hullu vetää maasturilla tuol jäällä. Sit tulee takasin kuuset perässä.”
(Siinä ei ollut järkeä, Röhr myöntää.)
Myrskyt, tai tässä tapauksessa myrskyä matkivat ennallistamistoimet, tekevät kuusimetsiin uutta tilaa. Se on hyvä asia. Röhr osoittaa siellä täällä sinnitelleitä lehtipuita. Nyt niiden on helpompi kasvaa.
Vyöllä roikkuva puukkotuppi poukkoilee, kun Röhr astelee lahopuiden ja risujen yli. Tänä kesänä aurinko pääsi jo paistamaan metsämaahan saakka, hän kertoo. Valoisiin kohtiin on alkanut nousta saniaisia.
Jos kaikki menee hyvin, saniaisia seuraavat muut lehtokasvit, sitten hyönteiset, sitten linnut, ja tietenkin lehtipuut. Kuusikosta tulee lehtomaisempi sekametsä.
Entä sitten nämä pystyyn jätetyt kuuset, joiden rungoilla valuu pihkaa? Sitä tihkuu eräänlaisesta haavasta, pari senttiä paksusta urasta, jollainen rungon ympäri on tehty moottorisahalla.
Kuusia on kaulattu, Röhr selittää. Toimenpiteen tarkoitus on katkaista kuusen nila niin, että ravinteiden kierto puussa loppuu, ja kuusi kuolee hitaasti pystyyn.
Tulevina vuosina kaulatut kuuset tulevat rymähtelemään maahan. Röhr odottaa jo, että pääsee seuraamaan sitä kaikkea. Tulee taas lisää tilaa, ja lisää maapuita, jotka saavat lahota ja sammaloitua rauhassa.
”Se on mun mielest symbolisesti kaikkein hienointa, kun siit lahorungon sammalesta kasvaa uutta.”
”Elämän kiertokulku on siinä.”
Kuuntele, kun Marko Röhr selittää, miten ennallistettavan metsän puita kaadettiin ja mistä puiden kaulauksessa on kyse.
Tiesitkö?
Suomen metsäluontotyypeistä kolme neljäsosaa on uhanalaisia, ja elinympäristöjen heikentymisen myötä myös metsälajeista joka kymmenes on uhanalainen.
Ihmistoiminta on muuttanut metsiä niin laajalti, että jäljellä olevien arvokkaiden metsien suojeleminen ei enää riitä luontokadon pysäyttämiseksi. Myös heikentyneiden luontoalueiden tilaa pitää parantaa.
Ennallistaminen tarkoittaa toimia, joilla ihmistoiminnan heikentämä luontoalue palautetaan kohti luonnontilaa. Luonto ennallistuu usein ajan myötä itsestäänkin, mutta ennallistamistoimet nopeuttavat prosessia.
Metsissä ennallistaminen voi olla luonnonmetsän rakennepiirteiden vahvistamista esimerkiksi lisäämällä lahopuuta, lehtipuita ja eri ikäisiä puita tai kulottamalla metsää. Ennallistaminen voi tarkoittaa myös vanhan luontotyypin palauttamista paikalle. Se voi tapahtua esimerkiksi tekemällä tilaa kasvupaikan alkuperäisille kasvi- ja puulajeille tai tukkimalla turvemaametsään kaivettuja ojia.
Metsänomistaja voi saada ennallistamistoimien suunnitteluun ja toteutukseen tukea Metso- ja Helmi-ohjelmista.
Juttua varten on haastateltu Suomen ympäristökeskuksen projektipäällikkö Kimmo Syrjästä.
Saarimetsät suojeluun
Metsien käytöllä voi olla monenlaisia vaikutuksia kuntien talouteen ja vetovoimaan. Videolla Marko Röhr kertoo, millaista viestiä hän on Hirvensalmen vapaa-ajan asukkaana pyrkinyt nostamaan esiin kausiasukasvaltuuskunnassa – ja miksi saarimetsät pitäisi hänen mielestä suojella.