Metsällä on
voima parantaa
Marko Leppäsen metsä on toiminut suomalaisen terveysmetsän koelaboratoriona. Siellä ihminen hoivaa metsää – ja metsä ihmistä.
Teksti Lotta Närhi, kuvat ja video Aino Huotari
Marko Leppänen pyörittelee kämmentensä välissä kuusen käpyä.
Hän nimittää sitä käpykättelyksi.
”Kun löytää semmosen mukavan kävyn, mikä on rapeesti suomut auki, niin kannattaa kokeilla.”
Käpykättely tuntuu iholla hauskalta, mutta se ei suinkaan ole ainoa syy, miksi Leppänen tekee näin.
Tarkoitus on tuoda luonto iholle. Ihmisen vastustuskyky erilaisia sairauksia vastaan nimittäin kehittyy vahvaksi silloin, kun ihminen altistuu monipuolisesti erilaisille mikrobeille. Niitä on joka paikassa – ilmassa, maaperässä, kasvillisuudessa – ja ne koulivat elimistön puolustusjärjestelmää vahvaksi.
Nykyisin yhä useampi meistä kuitenkin elää kaupunkiympäristössä, missä luonnon ja mikrobien monimuotoisuus on vähäistä. Silloin ihmisenkin mikrobisto voi yksipuolistua. Eli kun luonnon ekosysteemit köyhtyvät, niin voi köyhtyä myös ihmisen sisäinen ekosysteemi. Tutkijat pitävät mahdollisena, että esimerkiksi astman, allergioiden ja suolistosairauksien kaltaisten tulehduksellisten tautien yleistyminen johtuu juuri tästä.
”Kun ei me olla erillisiä ympäristöstä, vaan se tulee meihin.”
Leppänen jos kuka tuntee metsien terveysvaikutukset. Itse asiassa hän tuntee ne niin hyvin, että on nimennyt tämän paikan terveysmetsäksi.
Kyseessä on sipoolainen metsätontti, jonka Leppänen osti yhdessä puolisonsa biologi Adela Pajusen kanssa kymmenen vuotta sitten. Vaatimatonta mutta sievää kotitaloa ympäröivä metsäpalsta on pieni – vain kaksi hehtaaria – ja siksi onkin aika uskomatonta, miten paljon maisema sen läpi risteilevän polun varrella ehtii vaihdella. Ensin kuljetaan varjoisassa kuusivaltaisessa sekametsässä, seuraavaksi on lyhyt pätkä naapurin hevoslaitumen viertä, sitten hetki lehtipuuvaltaisempaa metsää, kunnes tullaan näköalapaikalle. Peltomaisemaa. Sieltä reitti jatkuu taas havumetsän läpi aina mäen päällä kohoaville kallioille.
Osa puista on satavuotiaita. On kuusta, mäntyä ja koivua, tietenkin, mutta myös pihlajaa ja haapaa sekä tammen, tervalepän ja lehmuksen taimia. Latvoista kantautuu monenlaisten lintujen viserrystä.
Terveysmetsän paikasta tekee se, että täällä on tavallista enemmän hyvinvointia tuottavia ominaisuuksia. Lisäksi terveysmetsään mennään, no, tervehtymään. Siis hyvinvointivaikutuksia hakien ja ne tiedostaen.
Uudesta ajatuksesta tässä ei ole kyse. Jo 1800-luvulla parantoloita rakennettiin luonnonkauniille paikoille. Japanissa on jo pidempään järjestetty ohjattuja ”metsäkylpyjä”, joiden aikana ihminen oleskelee lääkärin ohjauksessa sertifioidussa terapiametsässä.
”Pyörää keksitään uudestaan”, Leppänen sanoo.
Kulkukelpoinen polku on yksi terveysmetsän tärkeimmistä elementeistä: metsään tulee lähdettyä ja siellä kulkeminen on miellyttävää.
Sydän- ja verisuonitaudit, tuki- ja liikuntaelimistön sairaudet sekä mielenterveysongelmat ovat Suomessa niin yleisiä, että ne lasketaan kansantaudeiksi.
Tilannetta auttaisi, jos ihmiset menisivät metsään.
Lyhytkin metsässä käyminen parantaa mielialaa ja lievittää masennuksen ja ahdistuksen oireita.
Metsässä ihminen myös rentoutuu paremmin kuin kaupunkiympäristössä. Jo varttitunnissa syke ja verenpaine alkavat laskea. Se auttaa palautumaan stressistä, mikä on aika iso juttu, sillä pitkittynyt stressi on monien kansansairauksien taustalla.
Metsässä liikkuessa fyysinen kunto parantuu, mikä sekin ehkäisee esimerkiksi sydän- ja verisuonitauteja.
Leppänen on maantieteilijä, ja hän kiinnostui metsän terveysvaikutuksista 2000-luvun alkupuolella. Hän työskenteli silloin toimittajana ja tuli haastatelleeksi psykologian professori Kalevi Korpelaa, joka on ollut jonkinlainen edelläkävijä luonnon hyvinvointivaikutusten tutkimuksessa Suomessa.
Reilu kymmenen vuotta myöhemmin Leppänen ja Pajunen perustivat yrityksen, joka toteuttaa erilaisia luonnon hyvinvointivaikutuksiin tukeutuvia palveluja. He tekivät aloitteen hankkeesta, jossa Helsingin Vartiosaareen tehtiin terveysluontopolku. Siellä perinteiseen luontopolkuun yhdistettiin ensimmäistä kertaa terveysaiheisia tietoiskuja ja harjoitteita esimerkiksi rentoutumisen ja luonnon aistimisen tueksi.
Terveysmetsässä hoitotoimenpiteillä lisätään monimuotoisuutta ja maisema-arvoja. Leppäsen metsässä puita on kaatunut ja hän on myös tarkoituksella kaatanut niitä. Näin metsään on syntynyt valoisampia kohtia, joihin mustikka ja muu kenttäkerroksesta kadonnut kasvillisuus pääsee palaamaan.
Seuraavaksi Leppänen ja Pajunen alkoivat järjestää Sipoon terveyskeskuksen asiakkaille ohjattuja terveysmetsäkäyntejä, joille pääsi lääkärin lähetteellä. Palaute oli myönteistä, ja myöhemmin julkaistu vertaisarvioitu tiedeartikkeli todisti, että metsäkäynnit olivat kohentaneet potilaiden psyykkistä hyvinvointia. Metsän terveysvaikutukset ovat kiinnostaneet tutkimuksen saralla laajemminkin.
”Se terveysmetsän malli on hiljalleen muodostunut, ja on parhaillaan muodostumassa”, Leppänen kertoo.
Hän sanoo, että terveysmetsiä kaivataan kipeästi, ja siksi sellaisiksi sopivat paikat pitäisi tunnistaa ja suojella. Kun matkustaa Suomen halki, on Leppäsen mielestä hankala löytää sen näköisiä metsiä, mihin varsinaisesti tekisi mieli mennä.
Hänen mielestään joka kuntaan pitäisi saada oma, helposti saavutettava terveysmetsä. Myös pienten yksityisten terveysmetsien verkosto voisi olla ”vaikka kuinka laaja”, koska Suomessa on yli puoli miljoonaa yksityistä metsänomistajaa ja puoli miljoonaa kesämökkitonttia.
Periaatteessa mikä tahansa metsä voi tietenkin olla terveysmetsä, jos sitä lähestyy sillä asenteella. Leppäsen mielestä terveysmetsällä on silti oma ”ekologinen lokeronsa”. Se ei ole talousmetsä, mutta ei perinteinen virkistysmetsä eikä luonnonsuojelualuekaan. Terveysmetsässä tehdään hoitotoimenpiteitä, mutta puun kasvattamisen sijaan niillä pyritään lisäämään monimuotoisuutta ja maisema-arvoja. Ihminen voi myös ottaa terveysmetsästä osansa, kunhan se ei ole kohtuuton; Leppäsen ja Pajusen talokin lämpiää ympäri vuoden oman mäen puilla.
Pienten yksityisten terveysmetsien verkosto voisi Leppäsen mukaan olla vaikka kuinka laaja.
On kuin metsään aukeaisi pieni huone.
Niin Leppänen on sen tarkoittanutkin. Hän on kaatanut tästä monta kuusta, avannut tilaa, jonka keskelle on jäänyt eräänlainen kivipöytä.
”Pieniä kutsuvia tiloja viipyilyyn”, hän selittää. Tarkoitus on ollut tuoda metsään vaihtelua; sen sijaan, että metsä olisi symmetrinen, polku veisikin erilaisista tiloista toisiin. Välillä voisi kulkea ja välillä pysähtyä. Välillä olisi tiheämpiä kohtia ja mysteeriä, välillä valoisampaa.
Leppänen on tehnyt täällä monenlaisia muitakin toimenpiteitä.
Hän on suojellut sellaisia puuyksilöitä, jotka tuovat metsään monimuotoisuutta tai estetiikkaa. Esimerkiksi erään vanhan hongan vierestä Leppänen on kaatanut polttopuiksi kuusen, joka oli pian viemässä hongan elintilan.
Puustoa kaatamalla hän on myös luonut metsään valoisampia kohtia, joihin kenttäkerroksesta kadonnut kasvillisuus ja erityisesti mustikka pääsevät palaamaan.
Ja sitten on tietenkin vielä lahopuun palauttamisprojekti, edellinen metsänomistaja kun oli siivonnut kaiken pois. Kun myrsky on kaatanut puita, Leppänen on jättänyt ne suurilta osin paikoilleen.
Leppänen ja Pajunen ovat kartoittaneet sitä, millaiset elementit metsässä tuottavat hyvinvointia. Useimmat ihmiset pitävät monimuotoisista varttuneista metsistä, joissa on kerroksellisuutta ja metsän tuntua, eikä jälkiä intensiivisestä metsätaloudesta. Plussaa ovat kaikenlaiset asiat, joihin huomio voi kiinnittyä: iäkkäät puuyksilöt, lähteiden ja purojen kaltaiset vesielementit, näköalat ja avokalliopaljastumat.
Jos terveysmetsää jotenkin muokkaa, se on tehtävä mahdollisimman huomaamattomasti. Koko ajan on pidettävä mielessä muut metsälajit, joita terveysmetsän on myös tarkoitus palvella.
”Kun jotain tekee, ja varsinkin jos jotain puuta kaataa, niin sitä ei saakkaan niin vaan takaisin. Monet asiat pitää pohdiskella ylivuotisestikin.”
-
![Henkilö kävelee pihapiiriä kiertävää terveysmetsäpolkua.]()
Terveysmetsä kiertää Marko Leppäsen ja Adela Pajusen kotitaloa. Metsä on vain parin hehtaarin kokoinen, mutta yllättävän monipuolinen kokoonsa nähden.
-
![Metsään on saatu aukea tila puita kaatamalla.]()
Puita kaatamalla Leppänen on luonut metsäänsä tiloja, jotka kutsuvat viipyilyyn.
-
![Henkilö katsoo kameraan metsäpolulla.]()
Leppäsen mielestä joka kuntaan pitäisi saada oma, helposti saavutettava terveysmetsä. Myös pienten yksityisten terveysmetsien verkosto voisi olla ”vaikka kuinka laaja”, koska Suomessa on yli puoli miljoonaa yksityistä metsänomistajaa ja puoli miljoonaa kesämökkitonttia.
-
![Pähkinäpensaan lehti tuntuu pehmeältä sormien välissä.]()
Terveysmetsässä tarkoitus on tuoda luonto iholle. Pähkinäpensaan lehdet tuntuvat pehmeiltä sormien välissä.
-
![Henkilö makaa kaatuneella puunrungolla selällään silmät kiinni.]()
Terveysmetsään mennään metsän psyykkiset ja fyysiset hyödyt tiedostaen.
-
![Terveysmetsään kaivettu vesielementti jonka viereen on istutettu kurjenmiekka.]()
Lähteiden ja purojen kaltaiset vesielementit kiinnittävät metsässä ihmisen huomion, ja siksi niitä vaalitaan terveysmetsässä. Leppänen arvelee, että talon takapihalle on aikoinaan yritetty kaivaa kaivoa. Jäljelle jäänyt kuoppa täyttyy keväisin vedellä ja vetää puoleensa sammakoita. Sen viereen Leppänen on istuttanut keltaisena kukkivan kurjenmiekan.
-
![Henkilö seisoo terveysmetsässä katse kohti pihlajapuun lehtiä, taustalla näkyy kuuseen ripustettu pöllön pesäpönttö.]()
Leppäsen mukaan lumoutumista tapahtuu luonnossa kaiken aikaa — vaikkapa silloin, kun ihminen jää katsomaan heiluvaa lehteä. Lumoutunut ihminen on täysin keskittynyt, mutta keskittymistä ei tarvitse pinnistellä.
-
![Terveysmetsäpolun varressa penkki maiseman ihailua varten.]()
Penkki kutsuu terveysmetsässä kulkijaa pysähtymään ja ihastelemaan metsän suojasta aukeavaa maisemaa. Mahdollisuus nähdä kauas puhuttelee ihmistä.
Kuuntele, kun Marko Leppänen kertoo terveysmetsän positiivisista vaikutuksista.
Puut ovat kaatuneet sekalaiseen kasaan. Niiden vanhaan kasvupaikkaan on muodostunut eräänlainen kaivo, josta aurinko pääsee paistamaan maahan saakka. Tässä kohtaa metsässä tuntee vienon tuulen. Päivä on lämmin, mutta ei kuuma.
Kaatuneista puista on tullut terveysmetsän tasapainorata. Siihen kuuluu helpompi ”perusrata”, josta lähtee haastavampia ”sivuhaaroja”. Puista saa ottaa tukea ja kiville saa mennä, Leppänen ohjeistaa, mutta maahan ei saa osua.
Sitten hän näyttää mallia.
Leppänen heittäytyy tasapainoiluun, yrittää tosissaan selättää koko radan. Keskustelussa hän kuuntelee ja katsoo silmiin, on jotenkin harvinaisella tavalla läsnä.
Ehkä se on terveysmetsän peruja. Kaikkien niiden kertojen, kun Leppänen on kävellyt poluilla tai istunut katselemassa hämähäkkien liikkeitä – seurannut kaikkia niitä pieniä asioita, joita metsässä koko ajan tapahtuu.
Lehtopöllön pesintää.
Myrskyn piiskaaman männyn keloutumista.
”Mä oon metsän tilapäinen haltija ja koitan olla paikalle hyödyksi. Koitan olla paikan palvelija.”
Paikka on myös antanut takaisin. Juuri täällä Leppänen on saanut miettiä terveysmetsän ominaisuuksia ja sopivia tapoja hoitaa terveysmetsää. Täällä ovat syntyneet Leppäsen ja Pajusen kaksi – pian kolme – metsäaiheista tietokirjaa.
Tavallaan koko Suomen terveysmetsätoiminta juontaa juurensa tänne koelaboratorioon.
”Terveysmetsä on täällä syntynyt ja kehittynyt. On jotenkin hankalaa ajatella, että se ois tapahtunut toisaalla.”
Tiesitkö?
Metsässä oleskelu ja liikkuminen tukee mielenterveyttä ja ehkäisee monenlaisia sairauksia.
Terveysmetsä on metsä, jossa on paljon hyvinvointia tuottavia ominaisuuksia. Sinne mennään metsän hyvinvointivaikutuksia hakien ja ne tiedostaen.
Terveysmetsäksi sopii erityisen hyvin varttuneempi ja monimuotoinen metsä, joka on helposti saavutettava ja suhteellisen helppokulkuinen. Siellä on kauniita ja kiinnostavia asioita, kuten vanhoja puuyksilöitä, joihin ihmisen huomio voi kiinnittyä.
Suomessa on muutamia ”virallisia” terveysmetsiä. Niitä on perustettu sairaaloiden läheisyyteen, jotta niitä voidaan hyödyntää esimerkiksi potilaiden kuntoutuksessa.
Juttua varten on haastateltu Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Liisa Tyrväistä.
Mikä ihmeen käpykättely?
Ihmiset altistuvat yhä harvemmin metsän hyville mikrobeille. Videolla Marko Leppänen näyttää, kuinka sanoa käsipäivää metsäluonnon kanssa.