Kun metsä elää, taiteen kuuluu rapistua
Taiteilija Pekka Syväniemi perusti metsäänsä taidenäyttelyn, joka on houkutellut kävijöitä kohta 25 vuoden ajan.
Teksti Lotta Närhi, kuvat ja video Aino Huotari
Palokärki jylhän metsämaiseman yllä? Akseli Gallen-Kallela, 1893.
Talviauringon valaisemat kinokset metsässä? Pekka Halonen, 1911.
Entäpä käppyrämänty vihreiden saarten täplittämässä järvimaisemassa? Eero Järnefelt, 1928. Siis muun muassa. Sellaisia tauluja on aika monta muutakin.
Kun Suomessa herättiin kansallisaatteeseen, taiteilijat alkoivat maalata metsiä: koskemattomia korpia ja myyttistä erämaata, joka symboloi hiljaisen mutta jalon kansan sielunmaisemaa. Siitä lähtien metsä on pitänyt pintansa Suomen kulttuurisessa kuvastossa.
Nyt ei kuitenkaan olla klassikkomaalauksessa, vaan Pekka Syväniemen harjumetsässä Pellossa.
Karuilla rinteillä risteilee siistiksi tallattuja polkuja. Puolukanvarpujen ja sammalmättäiden lomassa pyörii kasapäin käpyjä, siellä täällä kasvaa jäkälää. Männyt kurottavat kohti taivasta suorina kuin keihäät, mutta ovat jääneet pituudessaan vielä vaatimattomiksi, niin kuin Lapin hidaskasvuiset puut yleensäkin.
Tämä on Syväniemen lapsuuden maisema. Aikoinaan paikka toimi yksinomaan talousmetsänä. (Jonkinlainen isänmaallisuutta uhkuva kansallismaisema sekin, mutta ei kansallisromanttisen ajan tuotos, vaan myöhäisempää historiaa.) Talousmetsältä se näyttää edelleen, mutta kun seuraa harjun huipulla kulkevaa hiekkatietä, puiden lomasta alkaa huomata kaikkea erikoista:
Graniitista veistetty kukka.
Puunrungon ympärille kasattu pääkalloröykkiö.
Auringonvalossa kimaltava peltihökötys, jonka seinä on täynnä haulikon jälkiä.
Jaroslaw Fazzoletton teos ”Hi-Tech Center” on osa Oranki Artin ensimmäistä, vuonna 2001 pidettyä näyttelyä.
Pekka Syväniemen perhe muutti Orangin kylään Pelloon vuonna 1970. Hänen vanhempansa ostivat lasten nimiin 140 hehtaarin metsätilan, jonka metsätaloustuotoilla tilaa sitten alettiin maksaa. Syväniemi oli nuoresta pitäen isänsä mukana metsätöissä.
”Kyllä tätä on kuritettu”, Syväniemi sanoo. ”Mutta isälläni oli semmonen päämäärä, että mitään ei avohakata. Sitä vain aina harvennettiin jostakin, ettei näytä pöljältä.”
Nuoruudessaan Syväniemi maalasi orankilaisia luontomaisemia ja haaveili rakentavansa harjun päälle mökin, jossa voisi viettää aikaa kavereiden kanssa. Ajatus kuitenkin jäi, kun Syväniemi lähti kaupunkiin: ensin Tornion taidekouluun ja myöhemmin Lahden taideinstituuttiin.
Mutta jos Syväniemi luuli jättäneensä metsät taakseen, hän oli väärässä. Lahdessa hän nimittäin pääsi työskentelemään merkittävän suomalaisen ympäristötaiteilijan, Olavi Lanun projekteihin. Se oli käänteentekevä kokemus. Kun Lanu alkoi suunnitella teoksilleen omaa puistoa, Syväniemi mietti, uskaltaisiko ehdottaa puiston perustamista Orankiin. Ei hän uskaltanut.
Jokin jäi silti kytemään, ja se jokin kyti hiljaa vielä vuosituhannen vaihteeseen saakka. Syväniemi oli juuri muuttanut takaisin tyhjilleen jääneeseen kotimökkiin Pelloon. Syväniemen ystäviä oli jo aiemmin käynyt harjulla maalaamassa, ja nyt hän ehdotti, että he hakisivat yhdessä apurahaa ympäristötaideprojektiin. Paikkakin olisi valmiina, sillä Syväniemi omisti nyt perheen vanhasta metsätilasta valtaosan. Harju voitaisiin kyllä lohkaista näyttelyalueeksi.
Kaverit innostuivat, rahaa haettiin, ja sitä saatiin.
”Sen puutavaran voi myydä taideteoksena, eikä tartte kaataa yhtään puuta.”
Työryhmä – Syväniemen lisäksi Jari Kylli, Sauli Miettunen ja Tuomas Korkalo – antoi näyttelylle nimeksi Oranki Art, paikallisen kylän nimen mukaan. Ensimmäisenä vuonna kaverusten keskuudessa oli vielä puhetta siitä, että näyttely pidettäisiin jonkinlaisena salaisuutena, mutta eihän sitä kukaan pidemmän päälle malttanut piilotella – varsinkin, kun sille selvästi oli tilausta.
”Suomalaiset miehet ei kovinkaan innokkaasti lähe mihinkään gallerioihin kattoon näyttelyitä”, Syväniemi sanoo. ”Mutta jopa paikalliset kyläläiset tuli tänne.”
Oranki Art on ollut toiminnassa nyt 24 vuotta. Harjun huipulla komeilee sellainen sininen mökki, josta Syväniemi jo nuorena haaveili. Näyttelyyn valitut taiteilijat kokoontuvat sinne joka kesä työstämään harjulle uusia teoksia. Niitä on vuosien varrella syntynyt yli kolmesataa, ja tekijöitä on tullut ympäri maailman: Ranskasta, Saksasta, Japanista, Meksikosta... Oranki Artin näyttelyalue on kasvanut kilometrin mittaiseksi.
Vaikka näyttelymetsä on melko tasaikäistä talousmetsää, se on säästynyt silmiinpistävimmiltä metsänhoitotoimilta. Jos Syväniemen on tarvinnut kaataa puuta – myytäväksi silloin, kun on ollut velkoja maksettavana, ja muutoin lähinnä polttopuuksi omiin tarpeisiin –, hän on ottanut sitä kevyesti harventaen, ja enimmäkseen muualta omistamistaan metsistä.
Perheen vanhan metsätilan käyttö on nyt vähäisempää kuin se oli silloin, kun Syväniemen isä vielä hallinnoi metsiä. Vielä hoitokodissa asuessaan isä muisti huolehtia, että tekihän Syväniemi riittävästi metsätöitä – ettei rahantulo vaan loppuisi.
”Mie en viittiny isännälle sanoa, että olen mie jonkun kerran myyny tuommosen maiseman. Että sen puutavaran voi myydä taideteoksena, eikä tartte kaataa yhtään puuta.”
Kuuntele, minkä keväisen metsämaiseman maalaamista Pekka Syväniemi ei voi vastustaa.
Harjun päältä pilkistää sininen mökki, jollaisen rakentamisesta Syväniemi haaveili jo nuorena.
Harjulle ottaa tuuli, joka tuntuu syyskuun alkupuolella harvinaisen lämpimältä. Männikkö humisee, ja ilmassa leijuu vasta aavistus alkavasta syksystä.
Oranki Artissa kierrellessä huomaa, että metsä on suomalaisella taidekentällä nykyään paljon muutakin kuin kansallisromanttinen aihe. Metsän avulla nykytaiteilijat kuvaavat oikeastaan mitä tahansa muitakin asioita, ja sen lisäksi metsä voi nyt olla myös töiden raaka-aine ja niiden näyttämö.
Syväniemi hidastaa jokaisen teoksen kohdalla ja latelee ulkomuistista tekijän ja työn nimen, kertoilee yksityiskohtia.
Tässä on posiolaisen Teuvo Tuomivaaran tekemä Luonnonsuojelualue. Huumoria, Syväniemi lisää.
Ja tässä on Syväniemen oma teos, Karkkiautomaatti, jonka hän on tehnyt valtavaan kaatuneeseen puuhun.
Täällä töitä saa tehdä harvinaisen vapaasti, Syväniemi sanoo. Kun metsä on oma, byrokratia ei ole rajoitteena. Ei tarvitse miettiä, millä tavoin teokset saa esimerkiksi ripustaa tai mitä materiaaleja niissä saa käyttää.
Teokset hyödyntävät metsän estetiikkaa. Monet taiteilijat ovat käyttäneet luonnonmateriaaleja ja rakentaneet teoksensa kivien ja puiden ympärille.
Mutta metsä tuo töihin myös hallitsemattoman ulottuvuuden. Välillä on mahdotonta sanoa, mihin taide loppuu ja mistä luonto alkaa: jäkälät ovat alkaneet kasvaa vanhempien teosten pinnoilla, puusta tehdyt osat ovat alkaneet lahota. Metsä ja taide sulautuvat toisiinsa. Se kuulemma saa näyttelyvieraat etsimään taidetta kaikkialta: onko tuo kantokin itse asiassa jokin nerokas taideteos?
Syväniemi ei kiirehdi. Välillä hän pysähtyy kumartuakseen maahan. Sienihulluus, hän selittää. Tähän aikaan vuodesta harjulla kasvaa matsutakeja, mutta nyt löytyy vain niiden matkijoita.
-
![Henkilö katsoo kohti kameraa metsässä.]()
Lahden taideinstituutissa opiskellessaan Syväniemi pääsi työskentelemään merkittävän suomalaisen ympäristötaiteilijan, Olavi Lanun projekteihin. Se oli käänteentekevä kokemus nuorelle taiteilijalle. Vuonna 2005 Lanu teki teoksia Oranki Artin näyttelyyn.
-
![Erimuotoisia pesiä muistuttavia taideteoksia männyissä.]()
Sauli Miettusen ”Lähiö” (2020) levittäytyy männikköön.
-
![Henkilö on kumartunut harmaata kiveä muistuttavan taideteoksen ylle käsi teoksen päällä. Kuvan etualalla on kivi, joka on punaisen levän ja harmaan jäkälän peitossa.]()
Ranskalaisen Emmanuelle Duron-Moreelsin teos ”Näkymä” (2002) muistuttaa harmaata kiveä. Vasemmanpuoleisen kiven punainen väri johtuu kiven päällä kasvavasta levästä.
-
![Harjun rinteellä levittäytyvä mäntymetsä. Puissa on savesta tehtyjä taideteoksia. Kiveen on kiinnitetty poronsarvia muistuttavia osia.]()
Etualan puissa Jarmo Vellosen teos ”Puiden viisaus - Tekoäly” (2024) on jo osittain huuhtoutunut sateiden mukana. Oikealla näkyvä Sakari Matinlaurin ”Takiainen” on ollut metsässä vuodesta 2001.
-
![Maassa makaavassa lahopuussa on taiteilijan kaivertamat kahden ihmishahmon kasvot.]()
Alunperin koivupökkelöön kaiverrettu Sanna Karlsson-Sutisnan teos ”Kultani, olet kultaakin kalliimpi” (2004) lahoaa maassa.
-
![Henkilö seisoo harjun laella mäntyjen ympäröimänä.]()
Aiemmin talouskäytössä ollut metsä tuppaa nykyään jäämään tiheäksi. ”Sehän se vaikeus onkin, mie yleensä jätän liian tiheäksi kun mie säälin koko ajan, että jos tuossa on kolme, neljä koivua vierekkäin, niin ne on joku perhe”, Syväniemi sanoo.
-
![Männyn taimien keskellä harjun päällä on maahan isketty jättimäisiä aterimia esittävä taideteos.]()
Harjun pohjoispäädyssä taiteilija on iskenyt maahan jättimäiset aterimet. Kyseessä on vuoden 2019 näyttelyyn osallistuneen Veikko Björkin teos ”Rohmu”. Teoksen takaa alkaa soranottoalue.
-
![Henkilö seisoo mäntytaimikossa puupalikoista tehdyn taideteoksen vieressä.]()
Syväniemi kasasi ”Napero” -teoksen puupalikoista vuoden 2017 näyttelyyn.
-
![Vieraskirjan sivulle on kirjoitettu terveisiä.]()
Oranki Artin taidenäyttelyssä vierailleet ihmiset ovat kirjoittaneet terveisiä kodan vieraskirjaan.
Syväniemi on sellainen kenties stereotyyppisenkin jäyhä pohjoisen mies, joka vastailee kysymyksiin rauhallisesti ja on välillä pitkiäkin aikoja hiljaa. Kun keskustelu metsistä ja taiteesta pääsee vauhtiin, Syväniemi joutuu välillä keskeyttämään, ettei uutta kysymystä kysyttäisi ennen kuin hän on saanut jatkaa ajatustaan.
”Nyt mulla alkaa tuo puhesuoni jyllätä.”
Syväniemi kertoo, että metsät ovat hänelle inspiraation lähde. Keväisin aurinko alkaa paistaa kotimökin koivikkoon, ja silloin Syväniemi ei pysty tekemään mitään muuta ennen kuin on saanut maiseman maalattua.
”Se on maaninen juttu. Hieno valo tulee hangelle ja varjot on sinertävän violetit, niin se on pakko tehä. Se on niin kaunis se valo, joka tulee siihen koivun runkoon. Ja tietenkin illalla, kun aurinko vielä laskee, niin se värjää männynrungot aivan oranssiksi. Siis se on niin mielettömän hieno näkymä.”
Oranki Artiin Syväniemellä on ollut vaikeampi suhde. Ensimmäisten vuosien aikana hän ei tehnyt näyttelyyn ainuttakaan teosta. Paikka oli liian lähellä, Syväniemi sanoo. Hän ei pystynyt katsomaan sitä ulkopuolisen silmin.
Sittemmin omia teoksia on kertynyt tänne harjulle neljä, mutta helppoa ei ole vieläkään. Varastossa olisi edelleen viime kesän teosideoita.
Nöyryys. Siitä Syväniemi puhuu useampaan otteeseen, ja siihen kaikki täällä metsässä kietoutuu.
Täällä taiteilijan pitää päästää irti kontrollista. Kaikki on tehtävä vuorovaikutuksessa metsän kanssa, ja lopulta metsä päättää, mitä teoksille tapahtuu.
Kuten vaikkapa nämä teräshahmot tässä, Syväniemi esittelee. Taiteilija rakensi ne alun perin seisomaan, mutta nyt ne makaavat selällään kivikossa, väsyneet.
Tai sitten ne hiekkamaalaukset, joita eräs taiteilija teki näyttelyyn parina kesänä vuosia sitten. Vesisade huuhtoi ne mennessään alta aikayksikön.
Kaikki rapistuu, kun metsä ympärillä elää.
”Se onkin tässä hienoa, että luonto nöyryyttää näitä teoksia.”
”Mie en halua mitään hörhöpuhetta, mutta se vain on niin. Sie et voi mennä sinne kunkkuna, vaan tuo luonto on se kunkku.”
Tiesitkö?
Ympäristötaide on taidetta, joka toteutetaan luonnonympäristöön tai kulttuuriympäristöön. Teos kytkeytyy toteutuspaikkaansa, joten sitä ei voi siirtää muualle ilman, että se muuttuu.
Suomalaisiin metsiin on perustettu esimerkiksi ympäristötaidenäyttelyitä, teatterinäyttämöitä ja konserttisaleja.
Kun taide tuodaan luontoon, miehetkin tulevat paikalle
Pekka Syväniemi on huomannut, että Oranki Art on onnistunut tekemään taiteesta kiinnostavaa myös sellaisille ihmisille, jotka eivät välttämättä innostuisi lähtemään taidegalleriaan. Videolla Syväniemi kertoo, miten taide saa ihmiset katsomaan luontoakin aivan uudella tavalla.