Kun luontoharrastaja hurahtaa metsätalouteen
Reilu kymmenen vuotta sitten Ilona Hankonen päätti sijoittaa talousmetsiin ja alkaa hoitaa niitä jatkuvan kasvatuksen menetelmällä. Se on vaatinut paljon opettelua ja suunnittelua.
Teksti Lotta Närhi, kuvat ja video Aino Huotari
”Oo, peukku! Oijoijoijoi, peukaloinen!”
Ilona Hankonen on puhunut lähes taukoamatta, mutta nyt hän on keskeyttänyt itsensä. Tai oikeastaan hänet on keskeyttänyt Suomen toiseksi pienin lintu, joka on juuri laulanut jossain lähellä.
”Mä oon tyytyväinen, kun mun mettäni kelpaa peukaloiselle. Ei sille ihan kaikki kelpaa.”
Tässä kohtaa eurajokelaista metsäpalstaa vuorottelevat lehto ja lehtomainen kangas. Metsä on ehkä 60-vuotiasta, maa melko rehevää. Siellä täällä kasvaa kieloa ja vuokkoa. Maata peittävät oksakasat ja tuoreet kannot.
Hankonen on puhunut paljon, koska on niin paljon kerrottavaa. Hän myi tästä viime talvena puuta UPM:lle. Urakoitsija hoiti hakkuun, jonka Hankonen halusi toteuttaa poiminta- ja pienaukkohakkuuna. (Poimintahakkuissa puita kaadetaan valikoiden sieltä täältä. Pienaukkohakkuussa metsään hakataan, kuten arvata saattaa, pieni aukko.) Kivennäismaan puolelta poimittiin kaikki kuusitukit, turvemaan puolelta kaadettiin vain huonokuntoisimmat kuuset.
Hankonen esittelee, miten paljon suunnittelua hakkuu vaati:
Tähän tehtiin valoisa pienaukko, jota viereiset rauduskoivut ja haavat voisivat alkaa taimettaa.
Viereen jätettiin mäntyjä lihomaan, koska ne tekevät siemeniä ja suojaavat nuorempia puita.
Tässä taas on napakoita kuusen taimia. Ne viihtyvät muiden puiden alla ja lähtevät varmaan hyvään kasvuun, kun ovat harvennuksen myötä saaneet vähän tilaa.
Kun Hankonen osti tämän metsäpalstan, se oli kokonaan tasaikäisrakenteinen. Puut olivat keskenään samankokoisia, koska metsää oli hoidettu jaksollisen kasvatuksen menetelmällä: avohakkaamalla ja istuttamalla sen jälkeen uudet puut.
Hankonen vaihtoi strategiaa. Hän lakkasi kunnostamasta maahan kaivettuja ojia ja teetti poimintahakkuun. Tavoitteena on tehdä metsästä eri-ikäisrakenteinen, eli saada sinne keskenään eri kokoisia puita. Se tulee vaatimaan toisenkin harvennushakkuun, ja paljon suunnittelua.
Siitä Hankonen onneksi tykkää.
Tällä metsäpalstalla vuorottelevat lehto ja lehtomainen kangas. Viime talvena urakoitsija teki täällä poiminta- ja pienaukkohakkuun.
Ilona Hankonen osti ensimmäisen talousmetsäpalstansa kolmetoista vuotta sitten, ja pian sen jälkeen vielä kaksi palstaa lisää.
Nyt metsää on yhteensä 27 hehtaaria. Metsänhoidosta on tullut Hankoselle taloudellinen sijoitusmuoto – ja selvästi myös jonkin sortin intohimo.
”Kun mä oon luontoharrastaja, mä olen ihan pikkuipanasta saakka liikkunut luonnos hirveen paljon, niin mulle on mukava ajatus, että on omaa metsää, missä voi sitten tehdä niitä ratkaisuja ja katsoa, että mitä niistä seuraa. Ja onhan metsätalous kuitenkin ihan kohtuullisen kannattavaa.”
Hankonen on alusta lähtien halunnut harjoittaa metsissään jatkuvaa kasvatusta. Sille on monta syytä.
Aloitetaan vaikkapa turvemaiden ojituksista. Erityisesti 60- ja 70-luvuilla Suomessa ojitettiin valtava määrä soita metsätalouskäyttöön. Jos kaikki Suomeen kaivetut metsäojat laitettaisiin perätysten, ne ulottuisivat maasta kuuhun ja takaisin – kahdesti.
”Munkin mettis on semmosia ojia, jotka ei ees laske mihinkään. Niit on kaivettu ylämäkeen juoksemaan, ja sit semmosii lenkkejä, mitkä ei johda mihinkään. Kaikkee semmost ihan pöljää. Se on kyl meidän järvet muuttanu ruskeiks, et se ravinnekuormitus on ollu aikamoista.”
Erityisesti turvemailla avohakkuusta syntyy isot ravinnepäästöt, jotka valuvat vesistöihin ja rehevöittävät niitä. Jatkuvassa kasvatuksessa avohakkuita ei tehdä, vaan puuta hakataan kerralla vähemmän. Maata ei yleensä tarvitse hakkuun jälkeen muokata ja ojien kunnostamista on usein mahdollista välttää. Siksi ravinteet pysyvät paremmin metsämaassa, ja ravinnepäästöt ovat yleensä vähäisemmät.
Sitten toinen syy: lajisto. Hankonen on varta vasten ostanut sellaisia metsäpalstoja, joilla on paikoitellen vähän ”parempaa lajistoa” – luonnontilaisen kaltaisia lehtokorpikohteita, esimerkiksi. Niitä hän haluaa säästää. Toki metsälakikin vaatii rajaamaan kaikkein arvokkaimmat alueet hakkuiden ulkopuolelle, mutta jos ne jäävät saarekkeiksi suurten hakkuuaukkojen keskelle, niiden lajisto saattaa kärsiä. Sen sijaan jatkuvassa kasvatuksessa ympärille jää puustoa ikään kuin suojaksi.
”Sitten kolmas mulla on se, että mitä mä mieluiten teen metsässä. Että kyllä mä metsätöitäkin teen kohtuudella ja tykkään taimikonhoidosta ja polttopuuhakkuusta ja semmosesta. Mutta [avohakkuuaukiolla] kyllä se puitten istuttaminen ja se varhaishoito, kaikki heinääminen, se on ihan hirveetä hommaa. Se ei oo semmosta huonoselkäsen viisikymppisen naisen työtä.”
”Kyllä mä metsätöitäkin teen kohtuudella ja tykkään taimikonhoidosta ja polttopuuhakkuusta ja semmosesta.”
Hankonen kävelee edellä ja selostaa, missä milloinkin ollaan.
Esimerkiksi ojitetulla turvekankaalla pitää selittää, miksi pohjavesi on noussut korkealle. Ja tosiaan: metsäkortteen peittämä maa maiskahtaa kengän alla. Se johtuu siitä, että Hankonen teki täällä aikoinaan harvennushakkuun. Kuuset eivät enää haihduta vettä entiseen tahtiin, joten muhkean tuoksuinen maa on alkanut soistua ja ennallistua korveksi.
Kun Hankonen kulkee metsässä, hän tekee koko ajan huomioita siitä, miten metsä kehittyy. Hän näkee heti, mitkä taimet tulevat pärjäämään ja mitkä eivät. Se on kaikki oman kiinnostuksen peruja. Hän on perehtynyt asioihin, ottanut selvää.
Hakkuiden suunnittelussa hän hyödyntää silti asiantuntijoiden apua. Esimerkiksi viimeisimpää hakkuuta suunniteltiin yhdessä metsäsuunnittelufirman ammattilaisen kanssa. Hankonen myös varta vasten pyysi UPM:ltä hyvää motokuskia. Hän ajattelee, että jatkuvan kasvatuksen hakkuut vaativat kuskiltakin enemmän taitoa kuin perinteiset jaksollisen kasvatukseen harvennukset tai avohakkuut.
Puun ostajalle ja urakoitsijalle on myös pitänyt konkreettisesti kertoa, mitä Hankonen tarkoittaa sanoessaan, että haluaa hakkuissa painottaa luontoarvoja.
”Kun multa esimerkiks suunnittelija kysy, että kun sul on siel ollut liito-oravakin joskus, että haluaksää, et sil jätetään joku iso haapa. Mä sanoin, et ei kun mä haluan, et kaikki isot haavat jätetään. Ai kaikki isot haavat? Joo, kaikki!”
Samanlaisia ohjeita Hankonen on antanut myös motokuskille: kaiken lahopuun saa jättää metsään, ja kyllä, sekä maalahopuut että pystylahopuut! Hankosen mielestä niitä ei ole järkevää myydä, koska silloin ne menisivät energiapuuksi halpaan hintaan. Luonnossa lahopuut ovat paljon arvokkaampia.
Ei jatkuva kasvatus silti luontoa pelasta, Hankonen ajattelee. Talousmetsässä on talousmetsän lajisto, ja siksi tarvitaan myös suojelualueita.
Lisäksi jatkuvassa kasvatuksessa pitää tehdä luonnonhoitotoimia, ihan kuin jaksollisessakin: jättää metsään lahopuita ja säästöpuita, sekä lisätä eri puulajien määrää. Samoin talousmetsien pienialaisia arvokkaita kohteita, siis käytännössä metsälakikohteita, pitäisi Hankosen mielestä tunnistaa paremmin ja rajata hakkuiden ulkopuolelle nykyistä reilummin.
-
![Henkilö seisoo keskellä jatkuvan kasvatuksen talousmetsää, josta on kaadettu puita.]()
Hankonen on tehnyt metsiensä hakkuusuunnitelmat ammattilaisten avulla. Metsänhoitoyhdistyksen jäsen hän ei enää ole, koska yhdistyksen aikoinaan tekemä metsänhoitosuunnitelma ei miellyttänyt häntä.
-
![Tuore kanto on merkki jatkuvan kasvatuksen metsänhoitotoimenpiteistä.]()
Jatkuvassa kasvatuksessa yksi suurimmista riskeistä on juurikäävän leviäminen. Hankonen teettää hakkuut talvella roudan aikaan, jotta metsäkone ei vaurioittaisi puiden pintajuuria — vauriot nimittäin kasvattavat juurikäävän leviämisen riskiä. Lisäksi hän pyrkii lisäämään metsissään lehtipuita, jotka muodostavat juurikäävälle leviämiskatkoja.
-
![Motokuskin paikalleen jättämä raitapökkelö.]()
Metsäpalstaa käsitellyt motokuski on jättänyt raitapökkelön ja sen maahan pudonneen osan paikoilleen.
-
![Jatkuvan kasvatuksen metsää jossa on eri-ikäisiä puita: kuusia, koivuja ja haapa.]()
Monilla kasvupaikoilla jatkuva kasvatus on taloudellisesti kilpailukykyinen vaihtoehto jaksolliselle kasvatukselle siitäkin huolimatta, että valtio maksaa tukea jaksolliseen kasvatukseen kuuluvista toimenpiteistä, kuten taimikon varhaishoidosta ja nuoren metsän hoitamisesta.
-
![Jatkuvan kasvatuksen metsäpalsta kohtaa avohakatun metsäpalstan.]()
Hankosen jatkuvan kasvatuksen palstan naapurissa on tehty avohakkuu.
-
![Henkilö seisoo vanhan kunnostamattoman ojan vieressä ja nojaa puuhun.]()
Korveksi ennallistuvalla palstalla on vanha oja, jonka vuoksi luonnoltaan arvokas alue ei ole kelvannut metsälakikohteeksi. Hankosen mielestä lajistosta näkee, ettei oja enää vaikuta palstan vesitalouteen. Jos oja kuivattaisi aluetta, sen ympärillä lajisto olisi erilaista kuin muualla.
-
![Metsään kaivettu vanha karjanjuottokuoppa.]()
Korpeen aikoinaan kaivettua karjanjuottokuoppaa ympäröi reilun puolen hehtaarin hetealue. Hankonen sanoo, että vanhoista ojista huolimatta alue on käytännössä luonnontilainen ja siksi arvokas: pohjavesi on pinnassa kauttaaltaan, ja kuviolla on sen ansiosta vaateliasta lettokasvillisuutta.
-
![Jatkuvan kasvatuksen metsässä on eri-ikäisiä puita ja lahopuuta.]()
Hankosen mielestä metsänhoidossa olisi syytä katsoa metsää pala kerrallaan. Joka paikkaa ei tarvitsisi käsitellä samalla sapluunalla. Entisessä ”räkämännikössä” Hankonen on teetättänyt toimenpiteitä, joilla puuston laji- ja ikärakennetta on saatu monipuolisemmaksi.
-
![Henkilö jatkuvan kasvatuksen metsässä, jossa kasvaa kuusia, mäntyjä ja lehtipuiden taimia.]()
Ilona Hankonen pitää siitä, että saa nähdä omissa metsissä tekemiensä ratkaisujen seuraukset. Hän tekee metsänhoidossa mieluummin yhteistyötä luonnon kanssa kuin yrittää taistella luontoa vastaan.
Kuuntele, millaisia terveisiä Ilona Hankonen lähettää motokuskille.
Hyttyset inisevät. Latvoissa keinuva tuuli ei niitä kiusaa.
Tämä on päivän viimeinen palsta, mutta Hankosen suu käy samaan tahtiin kuin kierroksen alussa. Ja hyvä niin, sillä tämä metsä on taas ihan omanlaisensa.
Pikakelataan.
Kun Hankonen osti tämän metsän, se oli tasaikäisrakenteinen ja huonolaatuinen ”räkämännikkö”: oksaisia ja lenkoja mäntyjä, ei juuri minkäänlaista alikasvosta.
Vuonna 2016 Hankonen hakkautti suurimmat männyt pois. Hakkuu oli voimakas, mutta tulos toivottu. Luontaisesti syntyneet männyntaimet saivat jäädä, pienet kuuset ovat räjähtäneet kasvuun, ja metsäkoneen ajourille on tullut lehtipuiden taimia. Tänne on siis kovaa vauhtia kehittymässä eri-ikäisrakenteinen monen puulajin metsä, ja pohjallakin alkaa olla kerroksia: näsiää ja lehtokuusamaa, metsävirvilää ja kevätlinnunhernettä. Jalkaa pitää vuoron perään nostaa heinien, lahopuiden ja vanhojen hakkuutähteiden yli.
Täällä, kuten muissakin metsissään, Hankonen kulkee mustikassa ja sienessä. Lintujen pesäkorttilaskentaakin on tullut tehtyä.
”Ja käyn ihan vaan kulkemas ja kattomas ja rauhoittumas. Se on musta kauheen kivaa kävellä ja kattoo, et mitä siellä on, ja suunnitella, et mitäs seuraavaks.”
Suunnittelun vaikutus myös näkyy. Eräälläkin palstalla Hankosen naapuri tuli varta vasten kehumaan, että nyt on hienosti tehty hakkuu.
Tuntui hyvältä, että muutkin metsässä liikkujat ovat tyytyväisiä. Jokaisen oma talousmetsä on kuitenkin muidenkin elinympäristöä, Hankonen sanoo. Metsästysmaita, marjamaita, retkeilymaita, maisemaa.
Ei jatkuva kasvatuskaan silti aina kaunista ole. Sen Hankonen on täällä entisessä ”räkämännikössä” todennut.
”Täähän oli kyl todella rujon näkönen sen hakkuun jälkeen. Jos ihmisillä on mielikuvii, et jatkuvan kasvatuksen metsä on hakkuun jälkeen ihan kivan näkönen, niin tää ei todellakaan ollu, tää oli karsee raiskio.”
”Mut mä tiesin, et täst tulee hyvä, ja täst on tulos hyvä.”
Tiesitkö?
Suomen talousmetsiä hoidettiin pitkään yksinomaan jaksollisen kasvatuksen menetelmällä. Siinä metsää kasvatetaan tasaikäisenä tekemällä harvennushakkuita ja lopuksi avohakkuu. Sen jälkeen paikalle istutetaan uusi metsä. Jaksollinen kasvatus on yleisin puuntuotantomenetelmä Suomessa.
Jatkuva kasvatus on puuntuotantomenetelmä, jossa metsä säilyy jatkuvasti peitteisenä. Hakkuissa puita voidaan kaataa sieltä täältä (poimintahakkuu) tai kaataa kaikki puut rajatulta alueelta (pienaukkohakkuu). Metsässä voi olla eri kokoisia puita, ja metsä uudistuu luontaisesti.
Jatkuvassa kasvatuksessa syntyy yleensä vähemmän vesistöjä rehevöittäviä ravinnevalumia kuin jaksollisessa kasvatuksessa.
Turvemaametsissä maaperä on ilmastopäästöjen lähde. Päästöjä on mahdollista hillitä pitämällä pohjaveden pinnan korkeutta sopivana jatkuvan kasvatuksen hakkuiden avulla.
Jatkuva kasvatus hyödyttää sieni- kasvi- ja eläinlajeja, jotka vaativat varjostusta ja laajempia suurten puiden alueita. Avohakkuut hyödyttävät valoisien ja avoimien elinympäristöjen lajeja. Jos osassa talousmetsistä siirrytään jatkuvaan kasvatukseen, metsien rakenteeseen syntyy monimuotoisuudelle hyödyllistä vaihtelua. Kumpikaan menetelmä ei itsessään pelasta uhanalaisia lajeja.
Jatkuvassa kasvatuksessa on suurempi juurikääpätuhojen riski, ja lisäksi muiden kuin kuusen taimien kehittyminen voi olla haastavampaa kuin jaksollisessa kasvatuksessa. Toisaalta ainakin tuulituhojen riski voi olla jatkuvassa kasvatuksessa pienempi.
Juttua varten on haastateltu Luonnonvarakeskuksen johtavaa tutkijaa Saija Huuskosta ja erikoistutkija Sakari Sarkkolaa.
Hyvinvointiyhteiskunnan hinta
Ilona Hankonen näkee turvemaiden ojitusten ympäristövaikutukset myös omissa metsissään. Videolla Hankonen puhuu metsien käytön historiasta Suomessa: mitä sillä on saavutettu ja millä hinnalla.