Kotona metsässä
Inarinsaamelaisen Petri Mattuksen metsät ovat osa hänen porojensa laitumia. Varttuneiden metsien arvo poronhoidolle on talvisin korvaamaton.
Teksti Lotta Närhi, kuvat ja video Aino Huotari
Aina välillä tänne tulee toimittajia kaupungista.
Sitten he kysyvät kaupunkilaisten kysymyksiä.
Kuten vaikka nyt: miten Petri Mattus kuvailisi omaa suhdetta metsäänsä?
Miten tuohon nyt pitäisi vastata.
Puolukanvarvut rapisevat kumisaappaiden alla, kun Mattus kiipeää loivaa rinnettä. Kuivan pohjakasvillisuuden lomasta aukeaa kallioita, jotka porrastavat rinteen ikään kuin hyllyiksi. Puita rinteessä kasvaa harvakseltaan, kuten näillä Inarin karuilla mailla yleensäkin – mäntyjä enimmäkseen, joitain pieniä koivuja. Oksilla roikkuvat lupot kertovat puhtaasta ilmasta.
Mattuksella on ollut pitkä päivä, hän on ollut aamusta asti rakentamassa poroaitaa. Työmaan alkupuolella rehkittiin hellelukemissa, tänään sentään oli viileämpää.
Mutta tosiaan.
Mattushan on metsässä käytännössä koko ajan. Siellä on työ, ja siellä on vapaa-aika. Poronhoito, hirvenmetsästys, kalastus, marjastus. Mattus asuukin metsän keskellä; metsään ei erikseen mennä, sillä metsä alkaa siitä, kun astuu ulos ovesta.
Metsä on niin arkinen asia, että siellä oleminen on itsestäänselvyys.
Selitäpä sellainen kaupunkilaiselle.
Mattus on työskennellyt porotalouden parissa koko ikänsä. ”En ole ollu päivääkään muissa töissä.”
Porovuosi alkaa kesäkuun ensimmäisenä.
Mattus merkitsee vasansa korvamerkein, ja kun sääsket saapuvat, koko paliskunnan porot nousevat tunturiin. Siellä porojen merkitys jatkuu yhdessä kylän muiden poroperheiden kanssa.
Syksyllä koittavat poroerotukset, joiden aikana tokasta erotellaan teurastettavat porot. Erotusten ohella Mattuksen aika kuluu lihanleikkuussa ja lihatoimitusten järjestämisessä. Vuodenvaihteen tienoilla hän paimentaa poronsa omalle talvilaidunalueelleen. Läpi talven täytyy seurata, miten porojen ravinnon kaivaminen sujuu, ja järjestää lisäruokintaa, välillä päivittäinkin.
Uudet vasat syntyvät toukokuussa, ja kaikki alkaa alusta. Heinäkuussa poromiehellä on yleensä hetki aikaa hengähtää, mutta muuten työtunteja on turha laskea.
”Ei ole vapaapäiviä, ei viikonloppuja.”
Mattuksen porotila sijaitsee Menesjärven kylässä, Lemmenjoen kansallispuiston ja Hammastunturin erämaan välissä. Mattus on asunut ja hoitanut täällä poroja koko ikänsä, ja hänen inarinsaamelainen sukunsa on ollut täällä vielä paljon, paljon kauemmin.
Kun isä eläköityi, Mattus osti häneltä tämän porotilan, ja myöhemmin vielä lisää metsää naapurin perikunnalta. Mattuksen metsät ovat varttuneita. Sellaisten metsien määrä on Inarin seudulla vähentynyt viime vuosikymmeninä.
Vähän siellä täällä on tehty hakkuita. Ja rakennettu metsäautoteitä. Ja hiihtokeskuksia. Ja matkailuinfrastruktuuria.
Valtio omistaa saamelaisten kotiseutualueen maista lähes 90 prosenttia. 60-luvulla Metsähallitus alkoi hakata valtion metsiä Inarissa. Mattus ei ollut vielä edes kolmikymppinen, kun hän vieraili muiden paliskuntien edustajien kanssa Helsingissä vaatimassa porolaitumien säästämistä. Monien vaiheiden jälkeen 2000-luvun puolella iso osa laidunalueista saatiin määräaikaiseen suojeluun, mutta se oli laiha lohtu: suuri osa Inarin vanhoista metsistä oli jo ehditty hakata.
Se on ollut paikallisille poronhoitajille kova isku. Talvisin poro voi kaivaa ravintoa metrinkin paksuisen lumikerroksen alta, kunhan lumi on pehmeää. Mutta kevättalvisin lämpötila sahaa usein nollan molemmin puolin, minkä seurauksena lumen pinta kovettuu, ja porojen on vaikea kaivaa maasta jäkälää. Silloin porot saavat ravintonsa luposta. Luppoa kasvaa puiden oksilla ja rungoilla lähinnä varttuneissa ja vanhoissa metsissä, mutta avohakkuut ovat vähentäneet vanhoja metsiä – ja samalla lupon määrää. Hakkuupaikoilla myös maajäkälät – porojen ravintoa nekin – kärsivät maanmuokkauksesta ja hakkuutähteistä.
”Sitten poromiehiä on osotettu sormella, että teillä on liikaa poroja, kun ne laitumet on kulunu”, Mattus sanoo. ”Jos tämmösellä putkinäöllä katotaan vain, ei osata kattoa tuonne ympärille, nähdä sitä mullistusta…”
Siis sitä, että suuret yhtenäiset metsäalueet ovat vähentyneet, kun vähän siellä täällä on tehty hakkuita. Ja rakennettu metsäautoteitä. Ja hiihtokeskuksia. Ja matkailuinfrastruktuuria.
Luppoa kasvaa erityisesti pohjoisen varttuneissa metsissä. Porot syövät sitä suoraan puiden oksilta ja rungolta, mutta tuulisella säällä luppoa putoaa porojen ravinnoksi myös maahan.
Poronhoidon tila on kaventunut, laitumet ovat pienentyneet ja pirstaloituneet. Se on vaikeuttanut paitsi porojen talviravinnon saantia, myös paimentamista, koska vanhat kulkureitit ovat usein katkenneet.
”Kaikki on ottanu sen yhen palasen, palasen, palasen, palasen. Kaikki sannoo, että kun minä vain teen tämän, niin ei se aiheuta huomattavaa haittaa.”
Mattus viittaa poronhoitolain pykälään, jonka mukaan pohjoisilla valtion mailla ei saa tuottaa huomattavaa haittaa poronhoidolle. Hän sanoo, että jos kaikki haitat laskettaisiin yhteen, niistä koituisi kokonaisuudessaan jo enemmän kuin huomattavaa haittaa.
Mattuksen omat metsät ovat pystyssä. Huomattavan osan niistä hän on suojellut Metso-ohjelman kautta. Siinä yksityiset metsänomistajat voivat vapaaehtoisesti suojella metsänsä korvausta vastaan. Suojelemattomista metsistään Mattus saa puuta omiin tarpeisiin: poroaidan tolpiksi, polttopuuksi ja rakentamista varten. Se sopii hyvin perinteeseen.
”Se cityvihreä ajattelee, että sieltä ei saa risuakkaan katkasta. Saamelaiset on ottanu polttopuita ja rakennuspuita näistä jo ennen kuin on tullu yksityisiä maanomistuksia. Metsiä on käytetty, mutta se on ollu kestävää.”
Kuuntele, mikä asia Mattusta turhautti, kun hän kävi Helsingissä keskustelemassa päättäjien kanssa valtion metsien hakkuista.
Poro pudottaa sarvensa joka vuosi. Uudet sarvet poro kasvattaa kesällä.
”Rahaa!”
Mattus kumartuu ja poimii maasta poron sarven.
Ne menevät maailmalla hyvin kaupaksi. Toissa vuonna Mattus kiersi ostamassa sarvia paikallisilta poronhoitajilta ja myi eteenpäin asiakkaalleen. Itse ne piti tietenkin sahata pätkiksi ja pakata pahvilaatikoihin, tuhansia kiloja sarvia.
Ja onhan Mattuksella matkailubisneskin: talvella hän laittaa pieniä turistiryhmiä rekeen ja vie heidät moottorikelkalla katsomaan porojen laidunnusta. Toukokuussa käydään seuraamassa vastasyntyneitä vasoja.
”Niille asiakkaille halutaan näyttää yksi hetki siitä poromiehen normaalista arjesta, ja sitte siinä kerrotaan luonnosta, poronhoidosta ja myöskin saamelaiskulttuurista ja kielestä.”
Matkailubisnes pyörii kuitenkin porotalouden ehdoilla; poronhoitajan ajatusmaailmaan ei sovi se, että ei itse olisi ympäri vuoden mukana hoitamassa poroerotuksia ja muita tehtäviä.
”Se on kuitenkin verissä, niin kyllä se tullee etusijalle.”
Mattus nojailee monisataavuotiaaseen mäntyyn, juttelee, tyynenä kuin ympäröivä metsä. Ei oikeastaan uskoisi, että tuo sama mies pyörittää vuoden ympäri työlästä poronhoito-lihanleikkuu-sarvenmyynti-matkailuliiketoimintaa. Pelkästään poronhoito kuulostaa toimenkuvana sellaiselta, että keskivertoihminen ei sitä jaksaisi. On pitkät päivät, kylmät talvet, kapenevat laitumet ja pedot, jotka verottavat tokkaa.
Emmekä ole vielä edes puhuneet ilmastonmuutoksesta.
Nykyisin joulu- ja tammikuussakin Inarissa saattaa tulla lauhoja säitä ja vesisadetta. Kun taas pakastuu, lumen pinta kovettuu, eivätkä porot pääse kaivamaan jäkälää sen läpi. Tällaiset olosuhteet oli esimerkiksi talvena 2020, jolloin pelkästään Suomessa kuoli 15 000 poroa. Myös Ruotsissa ja Norjassa oli vaikeaa.
Toinen vitsaus on ensilumi, joka syksyjen lauhetessa sataa yhä useammin sulaan kosteaan maahan. Silloin maa lumen alla homehtuu. Huonoina talvina poroja joudutaan pitämään hengissä lisäruokinnalla.
”Sehän maksaa. Maataloudessa puhutaan kulukriisistä, niin kyllähän se on porotaloudessa samanlainen”, Mattus sanoo.
”Sillon kun alako menemään huonosti, niin yks poromies sano, ettei tänne ole jääny ku me kaikki tyhymät, saakeli, joilla ei ollu päätä lukia. Että jos ois vähänkään viisaampi, ois lähteny muihin hommiin.”
Mutta Mattus on syntynyt tähän saamelaisten perinteiseen elämäntapaan.
-
![Henkilö kävelee kohti metsää traktorin ja poroaitauksen välistä.]()
Petri Mattuksen metsä alkaa heti kotipihasta.
-
![Petri Mattuksen metsä on karua ja kivikkoista.]()
Pihapiirin ympärille levittäytyvä metsä on karua ja kivikkoista mäntymetsää.
-
![Henkilö nojaa mäntyyn kivikkoisessa mäntymetsässä.]()
Poronhoito edellyttää porojen ja niiden laidunalueiden tuntemista. Ajatus siitä, että joku toinen hoitaisi Mattuksen porot on hänestä ”kauhea”.
-
![Poroaitaus mäntymetsässä.]()
Petri Mattus haluaa näyttää matkailijoille saamelaisen poronhoidon arkea: asiakkaita varten ei pukeuduta saamenpukuun, eikä tilalla käytetä ajoporoja.
-
![Henkilö nojaa mäntyyn kädessään poronsarvet.]()
Petri Mattus on suojellut huomattavan osan metsistään. Suojelusopimukseen on kirjattu oikeus poronhoitoon ja metsästykseen.
-
![Metsämaassa kasvaa puolukkaa ja variksenmarjaa.]()
Hakkuiden jäljiltä metsämaa peittyy oksiin ja muihin hakkuutähteisiin, jotka haittaavat esimerkiksi maajäkälien kasvua. Mattus ottaa metsistään puuta lähinnä kotitarvekäyttöön, joten hakkuutähteitä ei juuri pääse syntymään – sen sijaan metsämaata peittävät puolukka ja variksenmarja.
-
![Männyntaimia kasvaa porolaitumena käytettävässä metsässä.]()
Pohjois-Suomessa lämpenevä ilmasto muuttaa olosuhteita otollisemmiksi männyn luontaiselle uudistumiselle. Mattus on huomannut muutoksen. "Viimeisen 10–15 vuoden aikana on ilmestynyt tuonne aika korkealle tuntureiden rinteeseen tuommoista männyntainta paljon."
Elokuun ensimmäisenä Inarin illat eivät tummu, vaikka nyt taivaan roikkuessa harmaana siltä vähän tuntuukin. Mattuksen metsä on aivan hiljainen. Vaikka ei hän metsissä kulkiessaan koskaan mieti, että tämä on minun, ja tuo on valtion.
”Nämähän on kato kaikki meiän saamelaisten, nämä on meiän esi-isien.”
Ja ne kuuluisi säilyttää myös tuleville sukupolville, Mattus lisää.
”Että metsä on niinko koti... Sitä on vaikea selittää, että se kuuluu sinun arkeen, osa sinun elämää. Se meiän kulttuuri tapahtuu siellä, se ei tapahu oopperatalossa tai muualla. Se tapahtuu täällä metsässä tai tunturissa.”
Mikä on Mattuksen suhde metsäänsä?
Miten typerä kysymys.
Ilman metsää ei ole mitään.
Tiesitkö?
Poronhoito on saamelaisten perinteinen elinkeino ja keskeinen osa saamelaiskulttuuria.
Metsien osalta porolaitumiksi sopivat parhaiten laajat yhtenäiset metsäalueet, joissa porojen ravinnoksi riittää paljon maajäkälää ja luppoa.
Puiden oksilla ja rungoilla kasvavat lupot ovat poroille tärkeää talviravintoa. Luppoa kasvaa lähinnä varttuneissa ja vanhoissa metsissä. Avohakattuihin metsiin luppo palautuu hyvin hitaasti.
Varttuneissa ja vanhoissa metsissä kasvaa porojen ravinnoksi enemmän jäkälää kuin kasvatusvaiheen talousmetsissä. Hakkuupaikoilla tehtävä maanmuokkaus ja hakkuutähteet haittaavat maajäkälien kasvua.
Saamelaisten kotiseutualueen metsistä suuri osa on eriasteisen suojelun piirissä. Porolaitumet ovat kuitenkin heikentyneet ja pirstoutuneet aiempien vuosikymmenten hakkuiden ja muun maankäytön seurauksena.
Juttua varten on haastateltu Lapin yliopiston Arktisen keskuksen yliopistotutkijaa Sirpa Rasmusta.
Esi-isien mailla
Petri Mattuksen inarinsaamelainen suku on elänyt näillä mailla jo kauan. Videolla Mattus kertoo, millainen hänen ja hänen sukunsa suhde maahan on ollut.