Lisätienestiä luonnontuotteista
Tero Tolvanen on tehnyt kotitilan metsätöitä koko ikänsä. Vuosien varrella Tolvasen ajatukset metsänhoidosta ovat muuttuneet. Nyt metsissä kasvaa puun lisäksi myös pakurikääpää.
Teksti Lotta Närhi, kuvat ja video Aino Huotari
Tero Tolvanen on niitä ihmisiä, jotka eivät turhia pysähtele.
Sellainen, joka vähän naureskelee nähdessään mainoskuvia, joissa ihmiset istuvat metsässä kuksat kädessä. Eihän siinä mitään vikaa ole, mutta kun metsätöissä koittaa tauon paikka, Tolvanen menee kotiin pöydän ääreen syömään. Säästyypähän itikoilta, tai kylmältä, tai mikä nyt metsässä milloinkin kiusaa.
Kun Tolvanen on metsässä, hän on aina liikkeessä, ja yleensä useamman askeleen muita edellä. Kuvissakin hänestä näkyy useimmiten vain selkä.
Se on ihan ymmärrettävää. Tolvasella on Rääkkylässä luomutila, missä hän viljelee mansikkaa ja marjoja sekä kauraa, rukiita ja apilaa. Työnkuva on vähän sellainen, että koko ajan pitää olla tekemässä jotakin.
Ehkä siksi Tolvasen oli helppo sanoa kyllä, kun hän viitisen vuotta sitten kuuli pakurin viljelystä.
Tietysti hän kokeilisi tätäkin, ja tietysti hän hoitaisi pakurien istutuksen itse.
Hän valitsi metsistään sopivat kasvatuspaikat, otti mukaan Jaana-vaimon ja maatilan kesätyöntekijän, ja organisoi liukuhihnan. Tolvanen kulki edellä, valitsi sopivia puita ja surautti niihin reiät, seuraava löi tapit sisään puuvasaralla, kolmas tuli perässä ja sinetöi tapit vahalla.
Siitä lähtien Tolvanen on odottanut.
Tolvanen on harvennushakkuissa tarkoituksella jättänyt metsään ylimääräisiä puita pakurinkasvatusta varten. Metsäammattilaisen näkökulmasta metsä voi siksi näyttää liian tiheältä.
”Tässähän on. Oho, katoppa.”
Koivun rungolla kasvaa hiilenmusta, rosoinen, pahkamainen kasvannainen. Tolvanen ottaa mittanauhan esiin: pakurikasvain on noin kolme senttiä leveä ja kolme senttiä pitkä.
Pakuri ei näytä millään mittarilla houkuttelevalta, mutta sitä on käytetty esimerkiksi Venäjällä ja Kiinassa kansanlääkintään vuosisatojen ajan. Suomessa pakurista tehtiin sota-aikana kahvin korviketta, tikkateetä.
Nyt eletään jonkinlaista pakurin renessanssia. Pakuriteet, -uutteet ja -rouheet vetävät hyvinvointimarkkinoilla, ja pakuria käytetään myös esimerkiksi kosmetiikan ainesosana. Aasiassa pakurille on valtavasti kysyntää, ja Pohjois-Amerikassa ja Euroopassakin kiinnostus kasvaa.
Perinteisesti pakuria on kerätty luonnosta, mutta nyt sitä kerätään enemmän kuin sitä ehtii kasvaa. Siksi pakuria on alettu viljellä. Juuri niin kuin Tolvanenkin on tehnyt: istuttanut koivuihin ”pakuriymppejä”, eli pakurikäävän siirrosteena toimivia puisia huonekalutappeja, joihin on laboratoriossa viljelty pakurin sienirihmastoa. Ymppääminen ikään kuin matkii luonnon prosessia, jossa pakurikäävän sieni-itiöt lentävät tuulessa ja leviävät koivuihin pakkashalkeamien ja muiden vioittumien kautta. Itiöstä alkaa kehittyä sienirihmasto, joka alkaa lahottaa koivua. Samalla runkoon muodostuu pakurikasvain.
Nyt eletään jonkinlaista pakurin renessanssia.
Kolmisenttisen kasvaimen yläpuolella kasvaa vieläkin suurempi pakuri. Sillä on pituutta jopa kymmenen senttiä.
”Mikähän tässä on salasuus?” Tolvanen pohtii. ”Onkohan tää riittävän heikko tää koivu?”
Yleisimpien arvioiden mukaan pakurit ovat valmiita kerättäväksi 5–10 vuoden kuluttua ymppäyksen jälkeen. Tolvasen metsässä ymppäyksestä on nyt viitisen vuotta. Pakurisaastunta on kyllä onnistunut – koivujen rungoissa erottuu selkeitä kohoumia –, mutta näiden parin näyttävän pakurin lisäksi muita ulkonevia pakurikasvaimia näkyy vasta harvakseltaan.
Ehkä paksummat koivut pystyvät vastustamaan pakuria pidempään, Tolvanen pohtii.
Vähän ennen pakurien ymppäystä Tolvanen teki tässä koivikossa ensiharvennushakkuun, jonka tarkoituksena oli luoda enemmän kasvutilaa metsään jääville puille. Metsä kuitenkin jäi tavallista tiheämmäksi, sillä Tolvanen jätti sinne ylimääräisiä puita pakurin kasvatusta varten. Pakuria hän ymppäsi valikoiden. Hän jätti rauhaan parhaat koivut, joista tulee aikanaan vanerikoivua tai jopa sahapuuta – sellaista järeämpää puuta, josta tehtävät tuotteet voivat säilyä hiilivarastoina vuosikymmeniä – ja ymppäsi pakurit sellaisiin puihin, joista olisi muuten tullut sellua.
”Miun ajatus on – en tiiä toimiiko se – että tää pakuri heikentää tätä puuta niin paljon, että se tavallaan ois se seuraava harvennus.”
Pakurikoivut kuolevat, kun pakurisatoja on tullut yksi tai ehkä useampikin. Periaatteessa koivut voisi sitten myydä vaikkapa energiapuuksi, mutta Tolvanen on ajatellut jättää ne metsään lahoamaan, luonnon monimuotoisuuden avuksi. Sen jälkeen reheväpohjaiseen metsään alkaa todennäköisesti kehittyä kuusentaimista uusi puusukupolvi, ja metsä muuttuu kuusen ja koivun hallitsemaksi sekametsäksi. Sitä voisi sitten hoitaa jatkuvan kasvatuksen menetelmällä.
”Tää kokonaisuus on ihan miun ommaa ajattelua, että toteutetaan tää pakuri näin.”
Jos suunnitelma onnistuu, se voi olla hyvinkin tuottoisa. Tolvanen laskee, että esimerkiksi viereinen viidenkymmenen litran koivu ei olisi kuitupuuna kahdenkaan euron arvoinen. Jos puu tuottaa puoli kiloa pakuria, ja se on arvioiden mukaan varsin konservatiivinen odotus, puun arvo kymmenkertaistuu.
Kuuntele, millaisen ohjeen Tero Tolvanen antaa metsäkoneenkuljettajalle ennen hakkuita.
Tästä kaikki alkaa: koivun runkoon isketystä puisesta huonekalutapista, johon on laboratoriossa viljelty pakurin sienirihmastoa. Ymppäyksen jälkeen puuhun pitäisi 5–10 vuoden kuluessa kasvaa korjauskypsä pakurikääpä.
Tolvanen on kulkenut kotitilansa talousmetsissä lapsesta saakka. Isän kanssa tehdyt metsätyöt koulivat pojasta taitavan metsänhoitajan. Hän kertoo voittaneensa nuorena 4H-kerholaisena metsätaitokilpailussa pokaalinkin: Suomen paras leimaus. (Leimauksessa valitaan, mitkä puut harvennushakkuussa kaadetaan ja mitkä jätetään.)
Sukupolvenvaihdoksessa perheen maatila metsineen siirtyi Tolvasen nimiin. Lisäksi Tolvanen on vaimonsa kanssa ostanut omalta kylältä lisää metsiä. Niiden tarkoitus on toimia pitkäjänteisinä sijoituksina, mutta se ei suinkaan ole ainoa syy metsien hankkimiselle. Tolvanen myös pitää metsätöistä, kuten raivaushommista ja harvennusten suunnittelusta.
Kaikkein mieluiten Tolvanen on hankkinut omistukseensa nuoria metsäkohteita, jotka edellinen omistaja on hakannut ja jättänyt sitten olemaan. Sellaisissa paikoissa pääsee itse vaikuttamaan puulajivalintaan ja rakentelemaan ”mukavia sekametsiä”. Tolvanen nauttii siitä, että joka palstalla saa erikseen miettiä, millaisia metsänhoitoratkaisuja siellä kannattaisi tehdä. Muutamissa paikoissa hän on tehnyt metsiinsä pieniä aukkoja, toisilla paikoilla hän kokeilee jatkuvan kasvatuksen menetelmää. Tämän metsänhoitofilosofian jatkoksi pakurin kasvatus on sopinut varsin hyvin. Tavallaan pakurista on tullut Tolvaselle uusi työkalu, jolla metsän kehitykseen voi taas vaikuttaa.
Tolvanen kertoo, että hänen näkemyksensä metsänhoidosta ovat muuttuneet vuosien varrella. Aiemmin hän oli omien sanojensa mukaan tottunut tekemään metsistään liian siistejä ja tasalaatuisia. Nykyisin on jo helpompi hyväksyä, että metsässä saa olla erikokoisia puita.
Metsänhoitoa leimaa tietynlainen säästäväisyys.
”Että ei raski kaatoo niitä puita.”
Tolvanen kokee olevansa näkemyksineen melko yksin. Vaimo kyllä ymmärtää ja tukee Tolvasen päätöksiä, mutta paikallisyhteisössä metsän tasaikäisyyden ja uudistushakkuiden oppi elää Tolvasen mukaan vahvana. Vanhoja ja suuria puita ei arvosteta, ja metsä on monille ensisijaisesti rahavarasto.
”Pittää saaha ite hyövyntee joka käkkärä.”
”Voi olla, että ois vaikeempi tehä noita ratkaisuja, jos ei tietäs, että vaimo on sammoo mieltä.”
-
![Henkilö mittaa pakurikääpää koivun rungossa.]()
Tolvanen on Kääpä Forest -yrityksen sopimusviljelijä. Kun pakurit ovat kypsiä kerättäväksi, yritys ostaa Tolvasen sadon ja jakelee sen. Viisi vuotta sitten ympätyistä pakureista kookkaimmat ovat nyt noin 10 senttimetrin mittaisia.
-
![Pakurikäävän alku pullistuu ulos koivunrungosta.]()
Vaikka pakuria kasvatetaan metsässä, siitä saatava tulo luokitellaan maataloustuloksi. Pakurin keräämiseen tarvitaan maanomistajan lupa.
-
![Henkilö pitää käsillään kiinni koivun rungosta ja katsoo ylös puuhun. Ympärillä on koivuja ja kuusia.]()
Tolvasen ajatus on, että kun pakurin heikentämät koivut alkavat lahota, muille puille syntyy lisää kasvutilaa. Tolvanen toivoo isompien koivujen päätyvän pitkäikäisiksi puutuotteiksi, kun taas pakurikoivut saavat mitä luultavimmin jäädä lahoamaan metsään luonnon monimuotoisuuden tueksi.
-
![Henkilö seisoo pakurikoivikossa pidellen kädessään oksaa, jolla hän karistaa puista kuivia oksia.]()
Tolvanen toivoisi pienryhmää, jossa voisi keskustella metsänhoidosta ja siitä, millaisia hoitotoimia kukakin on metsässään tehnyt. Luomuviljelijöiden kesken hänellä vastaava ryhmä jo on.
-
![Koivikon seassa kasvaa runsas aluskasvillisuus.]()
Tolvanen kertoo, että metsän edellinen omistaja oli hakannut palstan aukoksi ja äestänyt maan. Nyt koivikon seassa kasvaa runsaasti aluskasvillisuutta.
-
![Henkilö taivuttaa kuusen latvaa käsiensä välissä.]()
Tero Tolvanen esittelee koivujen seassa viihtyvien kuusien kasvua. Tolvanen kasvattaa pakurikoivikkoa jatkuvan kasvatuksen menetelmällä, ja kuuset ovat metsän seuraava puusukupolvi.
-
![Koivikko kasvaa hiekkatien varressa.]()
Pakuria on Tolvasen metsissä ympätty yhteensä noin 10 hehtaarin alueelle.
-
![Henkilö katsoo koivua, johon on sidottu punainen nauha merkiksi metsäkonekuskille.]()
Vaikka Tolvasen ajatukset metsänhoidosta ovat vuosien varrella muuttuneet, hän myöntää, että välillä hänenkin tekisi mieli tehdä metsistään tasalaatuisia.
-
![Henkilö seisoo koivun takana ja katsoo sen toisella puolella kasvavaa villiä pakurikääpää.]()
Ennen savottaa Tolvanen tykkää kävellä palstansa ajatuksella läpi ja merkitä säästettävät puut ohjeeksi harvennuksen suorittavalle metsäkonekuskille. Tämän puun hän haluaa säästää villipakurin takia; puun erikoisuus kiehtoo häntä.
Tolvasella alkaa kohta olla kiire mansikkapenkkien tekoon. (Posti on juuri tuonut petopunkkeja, joita lapset ovat jo lähteneet levittämään viljelmälle.) Ensin on kuitenkin käytävä nopeasti hoitamassa yksi asia toisessa metsässä.
Koivujen latvat suhisevat, ja jostain tuulessa värisevien lehtien lomasta kantautuu lintujen laulua. Tolvanen teki täällä joitain vuosia sitten harvennushakkuun, mutta jätti kuitenkin osan koivua ja mäntyä kasvavasta metsästä harvennuksen ulkopuolelle. Siihen osaan hän ymppäsi pakuria.
Nyt metsään on tulossa toinen harvennushakkuu, ja sitä varten hakkuualueen raja pitää merkitä maastoon, jotta motokuski ei vahingossakaan kaada pakuripuita.
Tolvanen harppoo mättäiden yli ja pysähtyy ainoastaan, kun tarvitsee.
”Tässä.”
Hän huitoo hyttysiä ja solmii puuhun nauhan. Solmun puolelta puita saa kaataa, toiselta puolelta ei. Siellä kasvavat ne pakurit.
Eteenpäin.
”Siinä oli muuten, siinä tais olla pakuria.”
Nauha.
”Noin. Seuraava.”
”Tässä on taas se homma, että tästä tekis mieli tehä tasalaatusta. Voi olla, että se suurin tarve tehä jottain liittyy vaan siihen, että tämä näyttää vähän sotkuselle. Mutta todennäkösesti tää tässä kehittyy ihan hyvin, että nämä pakuripuut sortuu tänne, ja nuo parraat puut voittaa ja niistä tulloo hyviä puita.”
Paikalle jäisi lopulta suurempien koivujen ja mäntyjen sekametsä, johon alkaa kehittyä myös kuusen taimia. Sitten Tolvanen pääsee taas miettimään, mitä seuraavaksi kannattaa tehdä.
Mutta sitä ennen olisi vielä jonain päivänä poimittava pakurit.
Tolvasella on pilke silmäkulmassa, kun hän sanoo, että saapahan sitten sadonkorjuun varjolla viettää vaimon kanssa aikaa metsässä, melkein eläkeläisinä.
Onhan sittenkin pysyttävä liikkeessä.
Kuuntele, millä kriteereillä Tero Tolvanen hankkii uusia metsäpalstoja.
Tiesitkö?
Pakuri on koivun rungolla kasvava pahkamainen kasvannainen. Sitä käytetään esimerkiksi pakuriteenä ja kosmetiikan ainesosana.
Perinteisesti pakuria on kerätty villinä luonnosta, mutta sitä voi myös viljellä istuttamalla koivuihin ”pakuriymppejä”. Ne ovat tappeja, joihin on laboratoriossa viljelty pakurin sienirihmastoa.
Pakuri-itiöstä kehittyvä sienirihmasto lahottaa koivua. Pakurinviljelyyn käytetyt koivut voi lopuksi kerätä polttopuuksi tai jättää metsään lahopuuksi.
Pakurin viljely voi tuoda metsänomistajalle enemmän tuloja kuin puunkasvatus, erityisesti jos pakuria viljelee heikkotuottoisessa koivikossa.
Pakurin lisäksi suomalaisista metsistä kerätään paljon muitakin luonnontuotteita, kuten koivun mahlaa ja kuusenkerkkiä sekä perinteisiä marjoja ja sieniä.
Juttua varten on haastateltu Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Henri Vanhasta.
Kierros pakuriviljelmällä
Tero Tolvanen kiertää videolla katsomassa, miten viitisen vuotta sitten istutettu pakuriviljelmä on kehittynyt. Samalla hän merkitsee metsään harvennushakkuun rajalinjoja, jotta metsäkonekuski ei vahingossakaan tulisi kaataneeksi arvokkaita pakuripuita.